Kyllä mä sulle namastet näytän

Yritän välillä enemmän, välillä vähemmän onnituneesti muistaa panostaa myös kehonhuoltoon. Näillä treenimäärillä se alkaa olemaan jo pienoi...

Yritän välillä enemmän, välillä vähemmän onnituneesti muistaa panostaa myös kehonhuoltoon. Näillä treenimäärillä se alkaa olemaan jo pienoinen välttämättömyys. Lisäksi oon aikoinani oppinut kantapään (ja lonkan ja polven) kautta, mitä tapahtuu, kun kehonhuolto unohtuu. Eikä motiivi ole pelkästään vammojen ehkäisy, sillä esimerkiksi uinti on aikaa paljon mukavampaa, kun epäkäslihakset eivät ole tuhannen sykkyrällä. Pientä vaihtelua kehonhuoltoon tarvitsee välillä keksiä ja viime aikoina oon innostunut erilaisista youtuben jooga-videoista. Mutta nyt tullaan hauskaan osuuteen; jooga sopii tälle triathlonistille yhtä hyvin kun playstationin pelaaminen oravalle. Siis oikeesti, mä tiedän, etten ole mikään liikkuvuusihme, mutta kyllä nuo videot saa  tuntemaan itsenä aikamoiseksi elefantiksi Iittalan-myymälässä. Videoissa esiintyy yleensä ylipirteitä tirpusia, siis näitä tämmöisiä, jotka herää aamuisin viideltä, tekee 120 aurinkotervehdystä ja syö chia-siemeniä, voikukan varsia ja hyttysen henkäyksiä, ja joille kaikki asennot on kauheen helppoja. Sitten jokaisen asennon kohdalla ne toteaa (hieman ylimieliseen) sävyyn, että tämän  voi tehdä helpomminkin, jos hänen näyttämäänsä versioon on vaikea päästä. No kiva kun kerroit, minäpä teen sitten helpotetun version, kun en just tänään saa jalkojani kaksinkerroin kaulan ympäri. Ja sitten kun tirpunen jatkaa, että hengitä rauhallisesti sisään ja puhalla pitkään ulos, niin mä huomaan pidättäväni naama punasena hengitystä, koska jokaiseen paikkaan sattuu niin paljon. Kerran mulla alkoi pakara krampata, kun oli joku rintalihaksia avaava liike meneillään. Mutta treenit jatkuvat, ehkä musta vielä kelpo joogi saadaan.


Mutta oon mä tehnyt oikeita treenejäkin. Viimeksi toissapäivänä esimerkiksi kävin toteamassa, ettei muutaman päivän sateiden pehmittämillä maastopoluilla poljin pyöri kovin kevyesti.  Ja tähän johtopäätelmään tulin tietenkin vasta puolessa välissä treeniä, niin että kotiin oli mahdollisimman pitkä matka. Sitä ennen olin painanut sisulla eteenpäin ja tuuminut, että eilisiltainen puntti se siellä vaan painaa reisissä. Enpä muista, koska viimeksi olisin kiroillut ääneen treeneissä. 

Alla oleva kuva ei liity aiheeseen mitenkään, mutta aattelin, että jotain väriä tähän harmauteen tarvitaan.

Tätä odotellessa.

You Might Also Like

0 kommenttia