Lepoa perkele!

Minä ja lepopäivät ei koskaan olla oltu parhaita kavereita. Vuosien varrella olemme oppineet sietämään toisiamme, mutta silti kohdatessamme...

Minä ja lepopäivät ei koskaan olla oltu parhaita kavereita. Vuosien varrella olemme oppineet sietämään toisiamme, mutta silti kohdatessamme kyräilemme toisiamme aina vähän alta kulmain. Mutta vitsit sikseen, kyseessä on tärkeä aihe, sillä liian vähäinen lepo katkaisee sen kaikista kovakuntoisimmankin kaverin selän. Tässä asiassa itseään ei parane huijata. Mutta purnaan silti hiukan ja kerron, miksi lepopäivät on kuitenkin vähän hanurista.

  • "Siis mitä, enkö mä niinku saakkaan mennä viittä tuntia maastopyörällä tänään, mitä mä sitten teen?! Sohvalla makoilu - onko se jotain syötävää." 
  • "Mutta kun nyt olis justiin hyvää aikaa tehdä ylimääräinen kuntosalikeikka ja tehdä ne muutamat liikeet, jotka aina unohtuu. Tai sitten mä voisin tehdä vähän loikkia ja juoksutekniikkaa…"
  • "Mä olen melko varma, että mun kunto rapistuu ja vire katoaa, jos nyt katkaisen tän hyvän treeniputken."
  • "Olis tarkotus herkutella illalla, jollainhan ne kalorit on ansaittava."
  • Lepäämisellä ei voi kehuskella Facebookissa. Vai kuinka usein siellä näkee päivityksiä: lepäsin juuri 3 tuntia putkeen, watteja oli 0 ja keskisyke 70.
  • Eikös se lepääminen kuitenkin ole vähän laiskottelua.


Täytyy tunnustaa, että villissä nuoruudessa en pitänyt lepopäiviä kun sairauden tai lomamatkan "pakottamana". Kun aloin noudattamaan valmentajan laatimaa treeniohjelmaa, tuli lepopäiviä alkuun suoritettua kouluarvosanalla 7. Aina piti keksiä edes vähäsen jotain semi-aktiivista, kuten työmatkapyöräilyä, joogaa tai reipas kävelylenkki (mielellään mäkisellä reitillä). Eikä tuossa sinällään ole mitään väärää, aktiivinen lepäily on kaiketi joissain tapauksissa totaalilepoa hyödyllisempää, mutta mun kohdalla kaikki tekeminen tapahtui lähinnä "kissa pistoksissa" -syndroomaan pakottamana; en vain pystynyt olemaan paikallani. Ja varmasti jonkin verran maksoin taksvärkkiä tästä malttamattomuudesta. No, tässä vuosien varrella on ehkä oppi viimein uponnut, kun sitä on riittävän kauan päähän taottu. Nykyään näen lepopäivien pidon osana tunnolista tekemistä ja myös siihen pitää löytyä itsekuria. Mitään herkkua ne eivät edelleenkään ole, mutta parhain keino on ollut kasata niille sopiva määrä muuta elämää (tämäkään ei siis ilmeisesti ole mitään syötävää). Aikaa saa kulumaan töiden tekoon, opiskeluun, hierojalla/kampaajalla käyntiin, leipomiseen, siivoamiseen, tekemällä rentouttavan kävelylenkin Pyynikinharjun mäissä.. eiku...

Hippo lepäilee.

You Might Also Like

0 kommenttia