Mää ja Lanzarote

Buenos dias! Takatalven pelko ajoi mut evakkoon tänne Lanzaroten saarelle. Ehdinkin sopivasti nauttia Suomen keväisestä aurinkosta kolmisen...

Buenos dias! Takatalven pelko ajoi mut evakkoon tänne Lanzaroten saarelle. Ehdinkin sopivasti nauttia Suomen keväisestä aurinkosta kolmisen viikkoa edellisen leirin jälkeen. Kun kerta elämäntilanne on tällä hetkellä sellainen, että se antaa mahdollisuuden leikkiä vähän niinko ammattiurheilijaa, niin miksei sitä mahdollisuutta käyttäisi hyväkseen. Yhteydet työpaikkaan, kouluun ja aviomieheen onnistuu etänä, joten riittää täällä urheilun lisäksi muutakin ajanvietettä. Selvennettäköön nyt vielä, etten näillä vauhdeilla vielä kuitenkaan kuvittele olevani mikään kovan luokan ammattiurheilija.

Mutta takaisin Lanzarotelle. Meidän yhteiselosta riittää tarinoitavaa. Jos oikein kaunopuheiseksi heittäytyisi, voisi todeta, että yhteinen historia on alkanut jo vuosikymmenten takaa. Äiti meinaan jaksaa aina kysyä, muistanko mä, kun oon lapsena ollut täällä monesti. No en muista. Ainut minkä muistan, on se, että jännitin lentämistä niin paljon, etten edes saanut kurkusta alas lentokentällä ostettua cokista ja viineriä. Ja sekös harmittaa edelleen, koska herkut oli mun lapsuudessa todellakin varattu vain erikoistilanteisiin.

Oho, harhauduin taas aiheesta. Triathlonin kannalta mielenkiintoinen historia Lanzaroten kanssa juontaa parin vuoden taakse, jolloin mä taas tyypilliseen tapaan päätin ottaa itselleni liian suuren haasteen ja osallistua täällä aina toukokuussa pidettävään täyden matkan kisaan. Ja mikään turha kisa se ei olekaan. Mun mielestä kisa on kovin mitä maailmasta löytyy, mukaan lukien se tuolla eräässä Tyynenmeren saarivaltiossa käytävä kisa. Täydet respektit sille, joka täällä kisassa onnistuu. Tuolloin kaksi vuotta sitten lähdin vähän soitellen sotaan ja kisassa oli tuloksena tyhjät reidet liian kovaa ajetun pyöräosuuden jälkeen ja melko totaalinen hyytyminen maratonilla. Maratonin aikana saattoi tapahtua mm. liiallista banaanien syömistä ja roskisten potkimista. Maaliin kuitenkin pääsin ja ihan kelvolla 3. sijalla.

Kaunis, mutta kiduttava Mirador del Rion nousu.

Niin paljon tuosta jäi hampaankoloon, että valtavaa uhoa täynnä päätin osallistua kisaan myös seuraavana vuonna. Nyt oli käytössä kaikki mahdolliset aseet ja leireilin ennen kisaa saarella yhteensä kuukauden ja ajoin kisareitinkin pyörällä läpi useamman kerran. Treenit sujui hienosti koko talven ja tuntui, ettei ollut muuta mahdollisuutta, kun onnistuminen. Viikkoa ennen kisaa sain kuitenkin Suomessa kuitenkin sitkeän flunssan. Tästä voi osittain syyttää Suomen räntäsateessa ajettuja viimeisiä pyörälenkkejä, mutta lopulta flunssa taisi vaan olla viimeinen niitti pitkässä listassa asioita, jotka menivät pieleen. Tämä aihe ansaitsee oman kirjoituksena, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että viime keväänä oli nallekarkit aika lailla syöty tuossa vaiheessa.

Kisassa sinnittelin uinnin tukkoisella nenällä, räpiköin pyöräreitin läpi täysin tyhjillä jaloilla, kunnes muutamaa kilometriä ennen vaihtoaluetta näin aviomiehen ja ilmoitin keskeyttäväni. Itse asiassa eilen jo heti tänne lomakämpälle tullessa ajoin autolla juurikin tuon samaisen kadun kulman ohi ja kyllähän se vähän säväytti. Keskeyttäminen ei kuitenkaan enemmässä määrin harmittanut, sillä päätös oli tuossa tilanteessa  täysin oikea ratkaisu, siitä olin silloin ja olen edelleen täysin varma.


Tänä vuonna en kisaa täällä, koska lähipiiristä ei tähän ironnut lupaa. :-) Mutta joku vuosi kyllä vielä, ennen kuin triathlonkengät laitetaan lopullisesti narikkaan. Treenaamaan tänne oli kuitenkin päästävä, koska jos täällä tekee onnistuneita treenejä, niin on meno kaikkialla muualla taatusti paljon helpompaa. Ja on tämä edelleen kaikesta huolimatta äärettömän hieno paikka. Että en mä tälle saarelle kaunaa osaa kantaa. Me ollaan tämän ensimmäisen päivän aikana varovaisesti kurkisteltu toisiamme kulmien alta ja eiköhän me muutaman päivän päästä taas olla jo kavereita. Meillä taitaa olla vähän samanlaiset luonteetkin: ollaan karuja ja konstailemattomia, hyvänä päivänä äärettömän mukavia, mutta kun suututaan, niin silloin kyllä näytetään se kaikella voimalla.

Lanzarotea säyseänä päivänä.

You Might Also Like

0 kommenttia