Välitilinpäätös

Oleskelua Lanzarotella on jäljellä vielä parisen päivää ennen kuin Suomen ennusteiden mukaan suloinen kevätilmasto kutsuu. Tunnelmat kämpäl...

Oleskelua Lanzarotella on jäljellä vielä parisen päivää ennen kuin Suomen ennusteiden mukaan suloinen kevätilmasto kutsuu. Tunnelmat kämpällä on tänään vähän apeat, kun kävin tiputtamassa muutaman päivän täällä (kina)kaverina olleen aviomiehen lentokentälle. Koti-ikävä vaivaa muutenkin ja toisen lähtiessä nämä fiilikset tietenkin lisääntyy. Pakotin kuitenkin itseni kuitenkin olemaan "iso tyttö" ja ajattelemaan asioita järjellä. Saan täällä tehdä täysin samoja asioita kun kotona, mutta about aika monta kertaa mukavemmissa olosuhteissa. Toisekseen viihdyn kyllä ihan hyvin yksiksenikin ja mulle on lähes kunnia-asia hoitaa suurimmaksi osaksi omat asiat itse. Harvemmin tarvitsen ketään esimerkiksi renkaita pumppailemaan, laukkuja nostelemaan ja pyörän kokoaminen sekä purkaminen sujuu omin pikku kätösin nykyään lähes yhtä nopeasti kun formula-varikolla.

Viittiiks kauheesti pillittää, jos näkymä on tämä.

Täällä Lanzalla on kelit suosineet siinä mielessä, että jokainen treeni on tarjonnut mahdollisuuden henkiselle kehittymiselle ja sitkeys-pankkiin on tullut paljon lisää katetta. Paljon on tarvittu myös tunnollisuutta, sitkeyttä ja nöyryyttä, kun 11 päivää jaloissa on tunne ollut kuin jatkuvassa jälkäprässissä. Vastatuulen jäätävyydestä kertoo jotain se, että rantatiellä eräs päivä jouduin alamäkeen pyörittämään 245W, jotten olisi lähtenyt menemään taaksepäin. Pyöräily-watteihin vähemmän perehtyneille kerrottakoon verrokkina, että normaaliolosuhteissa minun painoiseni hippiäinen menee eteenpäin sujuvasti n. 150-180 watilla. Melkoinen puhallin ollut vastassa siis koko ajan. Mutta hyvä, että mimmiä vähän koetellaan, en odotakaan, että kunto kasvaisi ilmaiseksi.

Paras treeni tähän asti on ollut puolen matkan triathlon-treeni (1.9km, 90km ja 21km). Tietenkin kontrolloiduilla sykkeillä, jotka olivat selvästi alle kisasykkeiden. Päivä oli yksin leirin tuulisimmista, joten pyörä oli melkoista tappelua. Juoksun oli päättänyt vetää rennosti ja säästellen. Jalka tuntui kovin kevyeltä ja juoksu helpolta, mutta epäilin se johtuvan hitaasta vauhdista. Olin päättänyt mennä täsmälleen sykkeiden mukaan ja katsoa muun datan vasta treenin päätyttyä. Hihittelin itsekseni lippiksen alla iltapäiväkahvia (kaljaa?) juoville turisteille, jotta näinköhän nuo aavistavat, että tuo hullu tuossa vetelee puolimaratonia. Matka ei itse asiassa tuntunut 21km pitkältä ja olin vähän hölmistynyt, kun uskollinen ranne-koutsini piipitti viimeisen kilometrin merkiksi. Vielä enemmän hölmistyin, kun vilkaisin kotiovella kokonaisaikaa. Yleensä olen hyvin pessimistisen-realistinen oman kuntoni suhteen, mutta tuollainen juoksuaika noin vähäisellä rasittumisella antaa toiveita kohtuullisesta maratonajasta kisapäivänä.

Pyörä sanoo, että vähän jo väsyttää.


Mutta muutama päivä treenejä siis jäljellä vielä. Innostuin uinnista aamulla niin paljon, että taidan vapaaehtoisesti mennä vielä ottamaan toisen erän ilta-auringossa. Siitä huolimatta, että eilen näin pohjassa uiskentelevan rauskun ja säihkähdin niin perkeleesti. Sovittiin kuitenkin, että mä en häiritse herra rauskua, eikä se vastavuoroisesti lainaa mun sandaaleita.

Garmin näyttää vähän hurjia uintivauhteja.

You Might Also Like

0 kommenttia