Relaa hei vähän

Jotkut ihmiset on rentoja kuin ragdoll-kissat, niille asiat on "laissez-faire" eli antaa asioiden mennä vaan omalla painollaan tu...

Jotkut ihmiset on rentoja kuin ragdoll-kissat, niille asiat on "laissez-faire" eli antaa asioiden mennä vaan omalla painollaan turhia murehtimatta. Sitten olen vastakohtana minä, jolle kaikki on enemmän tai vähemmän niinku "faire-faire", eli homman pitää olla koko ajan hanskassa ja aina pitää olla vähän suorittamassa tai vähintäänkin miettimässä ja pohtimassa tulevaa. Pään sisällä raksuttaa koko ajan pieni koneisto, joka laskee, spekuloi ja murehtii tulevaisuuden skenaarioita, eli aivojen sopukoissa pyörii jatkova "mitä-jos" -karuselli.

Sanomattakin selvää, että kyseinen persoonallisuuspiirre purkautuu silloin tällöin jännityksenä tai suoranaisena epämääräisenä panikointina. Paniikkinappulan saa palamaan esimerkiksi seminaariesitelmä, matkalle lähtö, tärkeä työpalaveri, tärkeä treeni ja sanomattakin selvää - kaikenlaiset kilpailut. Ihan sama oliko kyseessä joku pieni kyläkisa tyyliin Ala-Akaan polkujuoksut tai isompi useamman tuhannen osallistujan humppa ulkomailla, niin meitsi on h-hetken lähestyessä enemmän tai vähemmän henkisessä solmussa. Sen verta oon petrannut, että nykyään en sentään menetä yöuniani jokaisen pikku koitoksen edessä, mutta yhtä kaikki, nuo viimeiset hetket ennen starttipistoolin pamahdusta vetää kropassa jokaisen solun kireälle sykkyrälle.

Sopiva jännittäminen varmasti antaa kilpailutilanteessa tarvittavan adrenaliini-buustin, mutta liika jännittäminen taas purkaa sitä valmistelun aikana kerättyä energiaa. Tilanne ei tunnu helpottuvan kokemuksen myötä, vaikka takana onkin muutamia suuria ja haastavia kilpailuja. Asiaan ei myöskään ole löytynyt mitään oikeasti toimivia, konkreettisia neuvoja. Sori vaan, mutta kaikenmoiset visualisoinnit, hengitysharjoitukset ja positiivinen ajattelu, on sama kun yrittäis vakuutella meidän kissalle, että kalkkunasta tehty kissanruoka on oikeasti tosi hyvää - ei se vaan toimi. 


Kaikenlaisia vuoria sitä on elämän aikana valloitettu, ehkä tämäkin on nyt yksi sellainen, harvinaisen jyrkkä laatuaan. Oman mielen työstäminen ja hallitseminen on kai haaste siinä missä juoksu- ja uintivauhdin kehittäminenkin. Ehkä seuraavan kerralla seison starttiviivalla taas piirun verran vahvempana ja jännitän lähinnä sitä, kuinka kovaa tänään tullaan menemään. 

Relax.

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Aina mun pitää jännittää! Tämä blogi auttaa kun pystyt sanoittamaan tuntemukset pihalle. Rokkaa koko rahan edestä lauantaina!

    VastaaPoista