Kun DNS-Virtanen sprinttiin lähti

Otsikon termi "DNS-Virtanen" on rakkaan aviomieheni mulle antama kutsumanimi Lanzaroten tapahtumien jälkeen. Mutta ei siinä mitää...

Otsikon termi "DNS-Virtanen" on rakkaan aviomieheni mulle antama kutsumanimi Lanzaroten tapahtumien jälkeen. Mutta ei siinä mitään, kyllä meidän perheessä on opittu, että aika monen jutun voi sitten loppujen lopuksi kääntää huumoriksi.

Himoksen SM-sprinttikisaan kävi siis tieni tänään. Viimeisimmästä triathlon-startista olikin kulunut jo lähes vuosi, joten oli korkea aika päästä rapsuttelemaan ruostetta näistä taidoista. Harjoitteluhan nyt ei ole ollut mitenkään tuollaisiin rykäisyihin valmistavaa ja esimerkiksi nopeita vaihtoja olisi voinut harjoitella edes kerran ennen kisaa. Muutenkin kisaan valmistautuminen oli mulle poikkeukselliseen tapaan hyvinkin rentoa. Pyörän akun sentään taivuin viime hetkellä lataamaan, mutta esimerkiksi uusien pikanauhojen kireyttä en vaivautunut tarkistamaan.

Uinti
Vesi oli vilpoista, mittareiden mukaan noin 15 astetta, joten viikolla tehty muutama avovesitreeni tuli tarpeeseen, eikä kylmyys päässyt yllättämään. Rohkeasti sukelsin käytännössä eturivistä ympärillä huitovien käsien ja jalkojen sekaan ja mielestäni olin jo hetken ihan hyvissä asemissa. Sitten tapahtui sama, kun aikoinaan kerhon joulujuhlissa; mun ohi jyrättiin kauheella porukalla, kun hetkeksi herpaannuin. Aikoinaan näet olin ensimmäisten joukossa kiltisti odottamassa, että joulupukki aloittaa lahjapakettien jaon, mutta jotenkin vaan siitä huolimatta takaa ja sivuilta rynnittiin ohi ja pikku-Johanna jäi hämillään paikalleen tönöttämään. Ja ilman pakettia. Tämähän nyt ei liittynyt aiheeseen mitenkään, mutta piti nyt kuitenkin päästä käyttämään tämä(kin) lapsuuden trauma-kortti. Loppu uinti olikin melkoisen tapahtumaköyhä ja lätkyttelin matkavauhtia vaihtoalueelle. 

Porsaat riviin komentaa tuomari.

T1
Niin, mitä mä sanoin alussa niistä vaihtojen harjoittelusta. En ollut tietenkään jättänyt kisanumeroa valmiiksi märkäpuvun alle, koska hei, kuinka kauan kisavyön pukemiseen nyt voi mennä. Näköjään aika kauan, jos ei ole mitään käsitystä siitä, koska vyö on oikein päin tai kuinka kiinnitys mekanismi toimii. Vihdoin sain kuitenkin tämän hoidettua ja seuraavaksi kypärän soljen kimppuun. Taas karmeeta räpellystä, näköjään olin tänään päättänyt jättää kotiin kaikki kiinnittämiseen liittyvät taidot. Kengät sentään sain jalkaan nopeasti, mutta niissä onkin tarrakiinnitys.

Pyörä
Vihdoin päästiin matkaan. Pyöräosuus oli lähinnä se, jota halusin kisaaan tulla testaamaan, sillä luottamus omaan ajoon on ollut kadoksissa. Rytmin löydyttyä ajo tuntuikin kohtuu voimakkaalta ja loppupuoliskolla alkoi löytyä uskallusta laittaa entistä enemmän voimaa peliin. Vähän ihmettelin vastaan tulevia isoja porukoita, joissa ajettiin aivan toisten takarenkaassa kiinni, kun käsitykseni mukaan kyseessä oli peesi-kielletyt sarjat. Mutta parempi vaan keskittyä omaan ajoon, sillä sitähän menin kisaan tekemään. 

T2
Teekakkonen sujui jo vauhdikkaammin, sillä lenkkareiden jalkaan laitosta tuskin kukaan saa tehtyä kovin vaikeaa.

Juoksu
Juoksun alussa olo oli varovainen, kun mahassa hölskyi kummasti. Aloin mamoilemaan ja meninkin kääntöpaikalle asti veekoon ala-alueella. Siellä oman säväyksensä menoon toi urheilujuoma, jonka jollain ihmeellä onnistuin heittämään suoraan silmään. Ohitin porukkaa koko ajan ja 3km:n kohdalla uskalsin jo hakea vähän kovuutta juoksuun. Näköpiirissä oli 3 naista, joista 2 saavutin kohtuullisen helposti. 3. oli näköpiirissä, mutta sitten aloin tuulisella suoralla taas mamoilla ja päätin olla enää kiristämättä vauhtia. Kirosin hiljaa mielessäni, kun valmentaja ilmestyi jostain vierelle karjumaan. Arvasin, että tahtoo mun ohittavan kyseisen kilpakumppanin. Millään en olis tahtonut, mutta pakkohan se oli. Kiihdytin kohtuullisen vaivattomasti vauhtia, sain ohituksen tehtyä ja könysin viimeisen ylämäen maaliin. Tuloksena SM-pronssia omassa sarjassa.


Päätin jo ennen kisaa, etten sen syvällisemmin jää sitä jälkeenpäin jossittelemaan ja selittelemään. Suorituspaineet on nyt ainakin toistaiseksi poissa mun hartioilta ja keskityn enemmän pitämään tekemisen mielekkäänä, hauskana ja toivottavasti vähitellen pääsen taas kisaamisen makuun kiinni.  

Kumipukujen kesäpäiväkokoontuminen.

You Might Also Like

0 kommenttia