Ironman Frankfurt: pyörä ja "juoksu"

Ennenkuin aloitan selonteon Frankfurtin pyörä- ja juoksuosuuksista täytyy ensin vähän selitellä. Selittely on olennainen osa kisaraportteja...

Ennenkuin aloitan selonteon Frankfurtin pyörä- ja juoksuosuuksista täytyy ensin vähän selitellä. Selittely on olennainen osa kisaraportteja ja ainahan löytyy joku syy, ettei nyt ihan mennytkään tavoitteiden mukaan. Mutta jos jossain kisassa koskaan, niin tämän vuoden Frankfurtia saa vähäsen selitelläkin olosuhteiden vaativuuden kautta. Kisapäivän lämpötilaennuste sahasi armollisimmaan 34 ja pahimmillaan 38 aasteen välillä. Loppujen lopuksi lukema taisi kohota jopa 40 asteeseen... varjossa. Ja joo, taisin päivän aikana nähdä taivaalla ainakin kokonaista 3 kappaletta pilviä. Etukäteen oli siis selvää, että noin hurjissa lämpötiloissa oman kisan suurin tavoite oli selviytyä terveenä maaliin. Todella tylsä tavoite tällä kokemuksella ja näillä treenitunneilla, mutta näin siihen oli suhtauduttava. Mainittakoon nyt vielä, että mulla on aikoinaan ollut semmoinen terveysjuttu, jonka uusiutumisriskiä nestevajaus nostaa merkittävästi, joten tarkkana täytyi olla senkin takia.

Mutta palataan kisapäivään ja pyöräreitille. Olin varautunut pitämään sykkeet selvästi tavallista alempana ja ensimmäinen kierros menikin toooodella helposti lähes sunnuntailenkki-fiiliksellä. Olin tyytyväinen, kun tuntui niin helpolta ja maltoin juoda, kastella ja ottaa energiaa täysin suunnitellusti. Reitti oli nopea, itse asiassa musta tuntui, että se oli käytännössä pelkkää alamäkeä, eli normipäivänä täällä saisi reviteltyä kovia aikoja. Mun mielestä matkalla ei ollut oikeastaan yhtään kunnollista ylämäkeä, vaikka niistä olikin varoiteltu etukäteen. Kaikenlaista hauskaa ehdin havaoinnoida, mm. levykiekon maantiepyörässä ja kokonaisen patongin pyöräpaidan takataskussa. Toisen kierroksen eka puoliskokin sujui vielä hyvissä fiiliksissä vaikka lämpötila alkoi selvästi nousta, mutta sitten jossain n. 140km kohdalla olin yhtäkkiä tillin tallin kun talitintti. Ilman mitään varoittavia ennako-oireita meno muuttui siitä eteenpäin todella väsyneeksi. Myöhemmin olen analysoinut syyksi pitkähkön huoltopisteiden välin juurikin näillä nurkin. Pyörässä mukana ollut vesi ei tällöin enää riittänyt sekä juotavaksi että ihon kasteluun. Lämpötila alkoi olla jo niin korkea, että alamäkiosuudet eivät viilentäneet, vaan tuntui, kun olisi ajanut suoraan vasten kuumaa ilmaa puhaltavaa lämmitintä. Enkä näemmä ollut ainoa, joka alkoi kärsiä, sillä saavutin useamman minut alussa ohittaneen tempotykin, joka nyt kiemurteli eteenpäin selkä pystyssä.

Kisan jälkeisenä päivnä tutustumassa Frankfurtin hyvin vähäisiin nähtävyyksiin.

T2:ssa en pystynyt kävelemään suoraan, mutta jotenkin onnistuin kiemurtelemaan varustepussukkani kanssa vaihtotelttaan. Pitkän aikaa jälkeenpäin olin siinä luulossa, että olin toikkaroinut vahingossa miesten telttaan, kunnes Ninnin blogista selvisi, että siellä olikin onneksi vain yksi unisex-teltta. Viivyttelin vaihtoalueella kohtuuttoman kauan, kunnes vihdoin pakotin itseni reitille ja johonkin juoksua muistuttavaan askellukseen. 4*10,5km ei sillä hetkellä tuntunut kovinkaan kivalta tehtävältä. 

Eka kierros kului käytännössä siihen, että sain elimistön rauhoittumaan jonkinlaiseen normaaliin olotilaan. Vettä, urheilujuomaa ja cocista kurkusta alas ja jäitä lippikseen, rintsikoihin sekä housun vyötäröstä alas. Ja muutama suihku. Ilma oli käsittämättömän kuumaa ja lisäksi kosteusprosentti oli alhainen. Kasteltu iho kuivui muutamassa minuutissa, suuta kuivasi jatkuvasti ja fiilis oli kun kastemadolla Saharassa. 

Toisen kierroksen alussa meno piristyi hetkeksi, kunnes vatsa ilmoitti, että mikään sinne tänään laitettu ei tulisi viihtymään aloillaan kovin pitkään. Edessä oli siis x kappaletta reissuja bajamajaan, jossa istuin kaksinkerroin, kunnes olo helpotti hetkeksi. Loppumatkan meno oli uupunutta, ei sellaista, etteikö olisi pystynyt jatkamaan, muttei myöskään sellaista, että olisi pystynyt pitämään minkäänmoista vauhtia. Muutaman kerran sain kiriapua aiemmilla kierroksilla olleista "tuoreista tapauksista", mutta aika monen hetkellinen hurmos näytti päättyvän kävelyyn tai lepohetkeen puiden varjossa. 

Finisherin on helppo hymyillä.

Viimein sitkeä raahustamiseni kuitenkin alkoi lähestyä loppuaan ja kilometrilukemat taittuivat 40 paremmalle puolelle. Se fiilis, kun Ironman-matkan loppusuora alkaa lähestyä, on jotain, mitä ei oikein voi kirjoittaa auki. Vaikka kisa olisi mennyt alle tavoitteiden, en ainakaan itse pysty kyseisenä hetkenä olemaan kovin pettynyt. Ja ehkä siinä on se syy, miksi tuhannet ihmiset ovat valmiita yhä uudelleen maksamaan tuosta kärsimyksestä. Muistan, että siinä lopun käytävällä oli kaksi miestä antamassa yläfemmoja katsojille ja mietin, että onko älyttömän noloa, jos spurttaan niistä molemmista ohi. Päätin, ettei ole ja painoin hirveellä höökillä viimeset metrit portista sisään. En edes kuullut, mitä juontaja sanoi sillä hetkellä. Kai se sanoi, että: "Johanna - you are an Ironman", mutta toisaalta voi olla, että se sanoi: "Johanna - you should train more".


Elpymisalueelta halusin vain mahdollisimman nopeasti pois hotellihuoneen viileyteen. En koskaan ole ollut kisan jälkeen noin poikki, mutta sentään jalat kantoi vielä. Kaikkien kohdalla tilanne ei ollut niin ja ensiaputeltta oli täynnä väkeä. Muutamaa tyyppiä näin kannettavan paareilla. Myöhemmin löysin tämän ikävän uutisen, jossa Frankfurtin Ironman jäi kisaajan viimeiseksi. Koko kilpailun keskeytysprosentti oli 34,5. Toisaalta huiput tekivät silti aivan käsittämättömän kovia suorituksia. Kovat on kovia kaikissa olosuhteissa.

Mitali on niin painva, että sitä vois käyttää lyömäaseena.

You Might Also Like

0 kommenttia