Kangasala Championship

Tähän viikkoon mahtui monta hyvää treeniä. Tehoiltaan ja tuntemuksiltaan yksi parhaimmista pyörätreeneistä ikinä, pitkästä aikaa vähän kov...

Tähän viikkoon mahtui monta hyvää treeniä. Tehoiltaan ja tuntemuksiltaan yksi parhaimmista pyörätreeneistä ikinä, pitkästä aikaa vähän kovempia ratavetoja, hyvillä vauhdeilla tehty avovesiuinti sekä torstai-iltana mäkijuoksua. Liekö rankkasade tehnyt ilmasta erityisen happirikasta vai kiukuttiko lenkkareiden kastuminen sen verran, että pistin itseni mäissä  kovemmille, kun pitkiin aikoihin. Viimeisessä pitkässä kiskaisussa alkoi jo vintissä pimetä. Perjantai olikin sitten melkoisen tukkoinen päivä, mutta uskoin piristyväni lauantain Kangasala-triathlonia varten. Tarkoitus oli noudattaa mulle sopivaa kaavaa, eli että kisoja käytetään treenitapahtumina ja niihin voi mennä rennolla asenteella pitämään hauskaa. Kangasalan kisa osui keskelle kahta tiukkaa treeniviikkoa, joten maltilla oli tarkoitus mennä.

Kangasalan kisa oli vasta iltapäivällä, mikä on mulle vähän omituinen aika. En oikein saanut mitään järkevää aikaiseksi alkupäivästä. Lähinnä kyttäsin kiikareilla Pirkan Soutajia ja Viikinsaaren Ympäriuimareita. Ja ihmettelin turvonneita reisiäni, kun vielä viime kesänä sopiva kisa-asu tuntui nyt päällä Kabanossin kuorelta.


Kisapaikalle lähdin hyvissä ajoin ja matkalla ehdin nopeasti ajaa (autolla) kisareitin läpi. Kovin paljon ylimääräistä aikaa ei sitten kuitenkaan jäänyt ja ilmeisesti viime hetkillä oli tullut sen verta kiire, että vedin koko matkan kisa-asun vetskari auki. Myös uintiverra olisi voinut olla pidempi. 

Laatikkoleikkiä.

Uintimatka oli 1000m ja lähdin optimisesti kärkiuimareiden perään. Taas toistui se mulle tyypillinen skenaario, eli kuvittelen hetken pääseväni kauheessa plaanissa ihan kärjen vauhtia, kunnes sitten voimat loppuu kun seinään ja porukkaa lappaa ohi. Sitten kestää hetken, että saan vauhdin takaisin päälle. Sen verta tohkeissani olin, että mossautin suoraan päin toista kääntöpoijua. No, uinti oli kuitenkin kohtuu kivuttomasti ohi ja taisin nousta kolmantena naisena, mikä ei ole ollenkaan huonosti mulle. Rannasta oli melkoinen mäki kavuttavana vaihtoalueelle ja mikäs sen mukavampaa, saa vähän nostettua jo uinnista valmiiksi kohollaan olevaa sykettä. ;-) Tällä kertaa kiittelin pitkähköä siirtymää, sillä se antoi riittävästi aikaa askarrella märkäpuvun hiha ranteessa olevan ajanottomokkulan ylitse. Yksinkertaisimmatkin asiat on näemmä vaikeita kisatohinassa. Muuten selviydyin vaihtopuuhista kätevästi, voisi kuvitella, että olen tehnyt niitä joskus aiemminkin. Tosin märkäpukua siirtelin ees taas, jottei se olisi kanssakilpailijoiden tiellä.


Pyöräosuus (30km) kierteli Kangasalan keskustan läpi ja sisälsi useamman liikenneympyrän, pyörätiellä ajoa ja tiukkoja risteyksiä. Ei siis mikään suoranainen tempopätkä ja hereillä sai olla. Kerran meisin täräyttää eksyksissä (?) olleen autoilijan takakontista läpi. Mutta mukavan vaihteleva reitti ja komeita maisemia. Kuohunharjun nousin ennätyswateilla ja unohdin kaikki puheet siitä, kuinka mun pitäis muka hillitä tehoja ylämäissä.

Melkein harmittaa, että kisakausi lähenee loppuaan.

Juoksuvaihtoon tultaessa tuttu kuuluttaja kertoili mun olevan parisen minuuttia naisten kärkeä jäljessä. Päätin kuitenkin tuhlata aikaa sukkien laittamiseen, koska viime viikolla sora tossuissa juokseminen jyysti tarpeeksi tuhoa jalkoihin. Juoksu lähti kulkemaan todella kevyesti ja helposti. Hölköttelin semmoisella rasituksella, jota kuvittelisin jaksavani pitää puolimatkalla. Muutaman kilsan jälkeen sain mun sarjan johtajan näköpiiriin ja tajusin, että tässähän joutuu oikein miettimään kisastrategiaa. Tiesin, että edellä meni yksi maan kovimmista sprinttereistä, jonka kanssa kaksintaisteltaessa tämmöinen vanha ironman-jyystäjä olisi aika vieraalla maaperällä. Päätin keskittyä omaan tasaiseen suoritukseen ja juoksin tytön rinnalle. No, siellä lyötiin isompi vaihde silmään ja siinä sitten taivallettiin yhdessä viimeiset 5-6km. Aloin aavistella, että loppukirikamppailuun tässä vielä joudutaan ja semmoinen irtiottohan sopisi mulle kun balettimekko kultakalalle. Säästelin kyllä koko ajan voimia, jo pelkästään siitä syystä, että kova maksimeilla tehty juoksurypistys tuntuisi kropassa liian pitkään ja lisäksi hiljaa toivoin, että viimeisillä sadoilla metreillä löytäisin itsestäni pienen sisäisen sprintterin. 


No joo, ei se nyt ihan niin mennyt sitten kuitenkaan. Toisilla alkaa tapahtua vasta kun mennään anaerobisen kynnyksen yli, mulle se on niin vierasta aluetta, etten välttämättä edes halua tietää, mitä siellä tapahtuu. Mutta mitäpä sitä selittelemään. Takkiin tuli, hävisin mua kovemmalle. Toisaalta pikkuisen voin kai olla ylpeä siitä, että 3 viikkoa täydenmatkan jälkeen musta löytyy kuitenkin potkua myös lyhyemmillä siivuilla… Maaliin tulon jälkeen ei paljon ehtinyt puhallella, kun edessä oli vielä 6km melko reipasta juoksua. Aika mainio treenipäivä. Sitten äkkiä soitto meidän perheen toiselle kisaajalle (joka muuten niitti mainetta ja kunniaa hänkin), että sauna tulille ja siideri kylmään.

You Might Also Like

0 kommenttia