Kesän kovin viikko

Skumppa-lasi kädessä on hyvä fiilistellä mennyttä treeniviikkoa, joka oli lajissaan tiukoin ja samalla onnistunein ehkä koskaan. Sunnuntais...

Skumppa-lasi kädessä on hyvä fiilistellä mennyttä treeniviikkoa, joka oli lajissaan tiukoin ja samalla onnistunein ehkä koskaan. Sunnuntaista-sunnuntaihin olen n. 500 pyöräkilometriä, lähes 90 juoksukilometriä sekä muutaman uinti- ja punttitunnin rikkaampi ja toivottavasti edes vähän paremmassa kunnossa. Toisaalta myös parisen kiloa kevyempi, vaikka yritinkin noudattaa "see-food" -ruokavaliota, eli syö kaikki mikä eteen tulee. Kasvissyöjyys tietenkin suojeli esimerkiksi laiturilla kököttäviä lokkeja, vaikka muutoin ne olisivatkin joutaneet paistiksi. Kun syömämieltymykset ovat lähinnä sitä hevi-osastoa, ei pelkillä vesimeloneilla ja mansikoilla kovin pitkälle triathlonistin pyörä kulje.

Olen skumppani ansainnut.

Viikon ainoalle vähän väsyneemmälle päivälle löytyikin selvä syynsä energiavajeesta, vaikkei lopulta mikään huono päivä ollut sekään. Ehdin kotiseutumatkailla pyörän satulassa ympäri Pirkanmaata lähemmäs 190km verran. Lähdin perinteisesti liikkeelle heti aamusta, siihen aikaan kun ainoat kulkijat ovat peurat ja muutama satunnainen baaristapalaajia kuskaava taksi. Ensimmäisen parin tunnin aikana lähetin kiukkuisia terveisiä ainakin valmentajalle, aviomiehelle ja ylipäätään sille osalle ihmisistä, jotka ovat tajunneet valita fiksumman harrastuksen. Puolivälistä lenkkiä fiilikset alkoivat parantua ja ainut harmistus oli sahanpurulta näyttävät ja maistuvat energiapatukat... Ja satunnaisena huomiona: tiesittekö muuten, että kun kivennäisvettä laittaa juomapulloon, se alkaa matkan aikana hölskyä sen verran, että jossain vaiheessa pullo räjähtää auki valtavalla pamauksella.


Eeppisen treeni oli 30km kilometrin juoksu, jonka fiksuna päätin juosta paikasta A paikkaan B luonnollisesti siihen suuntaan, että käytännössä koko ajan mennään ylämäkeen. Viimeisen pitkän nousun ilmestyessä horisonttiin tunnelma oli kuin jostain huonosta elokuvasta. Asfaltti väreili auringossa, oli hiljaista ja paarmojen surinan ohella kuului vain mun epätoivoinen parkaisu. Oli pakko pysähtyä hetkeksi, sammuttaa kello ja tirauttaa muutama kyynel.

Katti Matikainen summaa fiilikset rankan treenivikkon päätteeksi.

You Might Also Like

0 kommenttia