Miksi kalat eivät käytä uimalaseja?

Kovan treeniviikon yksi ikävimmistä jälkiseuraamuksista on, että sen jälkeen seuraa väistämättä kevyt viikko. Maanantaina tein tuntumaltaan...

Kovan treeniviikon yksi ikävimmistä jälkiseuraamuksista on, että sen jälkeen seuraa väistämättä kevyt viikko. Maanantaina tein tuntumaltaan yhden parhaimmista uintitreeneistä pitkiin aikoihin, vaikkakin jumissa olevien hartioiden ja ylipäätään väsyneen kropan perusteella olisi saattanut olettaa muuta. Uinti on siis edelleen mysteeri: se kulkee silloin, kun sitä vähiten odottaa. Maanantai-iltana fiilis oli kepeän uhmakas - tässä mitään kevyttä viikkoa edes tarvita.

Tiistaiaamuna väsymys kuitenkin iski kuin 10 kilon leka. Jo aamukahville hipsiessä ounastelin, että tänään saattaa askel vähän painaa. Ohjelmassa oli kuitenkin lyhyt yhdistelmätreeni, jonka olin huumorimielessä ristinyt "Kämmenniemi-triathloniksi" Teiskossa sijaitsevan mökkipaikan mukaan. Kyseessä oli kutsuvierastapahtuma ja sarjoja yksi: naisten yleinen ja siinäkin vain yksi osallistuja. Vähän jännitti, että tuleeko märkäpukukielto, kun mökkirannan vesi mitattiin edellisenä iltana 23,5 asteiseksi, mutta onneksi lämpötila laski viileän yön ansiosta.

Tuleeko märkäpukukielto?

Uinti sujui vielä hyvällä otteella ja uudenlaisella tatsilla sekä temmolla, jonka olen jostain onnistunut nappaamaan mukaani. Mutta pyörä, voi hyvänen aika, se ei sitten liikkunut mihinkään. Tarkoitus oli ajaa täyden matkan rasituksella ja sykkeen kohdalla tämä ei ollut ongelma, mutta mun reidet, voi kun niihin sattui. Koko 20km tuntui, kun mut olisi kiinnitetty johonkin keskiaikaiseen kidutusvälineeseen, jossa jalkoja on pakko pitää koko ajan liikkessä vaikka jokainen pyöräytys oli täyttä tuskaa. Kun olisi edes hetkeksi saanut hellittää, mutta ei, sillä silloinhan tippuu ne saamarin watit. Loppujen lopuksi onnistuin rimpuilemaan takaisin "vaihtopaikalle" ja aikakin oli ok, jopa parempi kuin taannoin sama matka lähes täysiä vedetyssä sprintti-matkan kisassa. Juoksemaan lähteminen ei tuntuminen mitenkään erityisen houkuttelevalta, mutta onneksi kyseinen laji sentään harvemmin aiheuttaa mitään mahdotonta tuskaa. Tosin juostessakin elimistön viesti oli, että mitään yletöntä vauhdin hurmosta meillä ei tänään ole tarjolla... Aika nöyränä hiivin loppuverran jälkeen takaisin mökille.

Tiistain totaaliväsymyksen jälkeen suunta on ollut vain ylöspäin. Viikkoon on mahtunut jopa kaksi lepopäivää, joiden aikana olen kyllä rehellisesti sanonut kärsinyt hienoisesta ketutuksesta. Selviä sekoamisen merkkejä ollut ilmassa, vai mitä sanotte seuraavista. Huomasin toivovani, että lattialle olisi jo kertynyt enemmän roskia, jotta pääsisin imuroimaan. Laiturilla istuessa ehdin mietiskellä, että mikseivät kalat tarvitse uimalaseja tai vastaavasti, mikseivät linnut lentäessä tarvitse aurinkolaseja?


No, lepääminen on välillä välttämätöntö ja tulee toki tarpeeseen. Eilen varmistin, että ylimääräinen höntyily jää minimiin käymällä jalkahieronnassa heti aamusta. Hierojan kommenti oli tyly: "olet täysin jumissa". Ja mä kun tunsin oloni jo melkoisen vetreäksi… Tänään pääsi jo treenaamaankin, radalla 6*1000m. Vikalla kiskaisulla jäin vain muutaman sekunnin päähän hallissa juostusta tonnin enkastani juoksemalla aikaan 3min20s. Ja nyt mentiin vielä muutama lyönti alle anaerobisen kynnyksen, kun taannoin talvella oli aikalailla kaikki pelissä. Joten ehkä minä ja lepopäivät ollaan kavereita jatkossakin.

Loppuverrana uusia lajikokeiluja.

You Might Also Like

0 kommenttia