Dementiasauvoja ulkoiluttamassa

Tiedättekö mitän tein tänään? Kävin sauvakävelemässä ja kehtaan vieläpä myöntää sen. Tyyliin, "hei olen triathlonisti Johanna ja kävin...

Tiedättekö mitän tein tänään? Kävin sauvakävelemässä ja kehtaan vieläpä myöntää sen. Tyyliin, "hei olen triathlonisti Johanna ja kävin sauvakävelyllä". Tai ulkoilutin dementiasauvoja, kuten isäni asian ilmaisee. Syynä moiseen lajivalintaan on se, että olen nyt syksyn mittaan koettanut löytää liikuntamuotoja, joissa syke pysyy varmasti riittävän alhaalla. Ja esimerkiksi juoksussa ei pysy. Nimimerkillä kokemusta on. Menee kauheaksi hiipimiseksi ja hermo ei kestä. Sauvakävely sen sijaan sopii tähän tarkoitukseen kuin nyrkki nenään. Olen aina ollut kohtuullisen reipas kävelijä ja sauvoessa saan painella menemään melkoisella raivolla, ilman että syke kuitenkaan nousee kohtuuttoman korkeaksi.

Huomatkaa retrot juoksutrikoot ja matchy-matchy lenkkarit.


Mutta pieneen kilpailutilanteeseen ehdin tietenkin jo tässäkin lajissa hankkiutumaan. Olin liikkeellä aikaisin aamusta ja metsätiellä oli hiljaista. Risteävän tien ohitettuani alkoi takaa kuitenkin kuulua kopinaa. Varovainen kurkkaus olan yli ja totesin, että siellä joku aamuvirkku pappa oli myöskin saman urheilulajin parissa. Kuuntelin kuinka naksutus takana alkoi vähitellen kiihtyä ja taisi omiinkin käsiin tulla astetta tiukempi rytmi. Kohtaus oli kuin vanhasta länkkäristä. Syksyinen metsä väreili odottavaisena ja hiljaisuuden rikkoi vain alati kiihtyvä sauvojen naksutus jäiseen soraan. Hetken päästä tajusin, että pappahan saamari juoksee ylämäkiosuudet. Vilkaisin varovasti sykemittaria ja oli päätöksen aika. Rikonko sykerajoja vai tulenko tässä(kin) lajissa seniorikansalaisen pieksemäksi (hiihdossahan ne pesee mut aina melko suvereenisti). Maltoin mieleni ylämäissä, mutta alamäkiosuuksilla nostin kepit kainaloon ja rullailin menemään minkä uskalsin. Suurieleisesti vilkuilin vähän väliä sykemittaria osoittaakseni, että ihan suunnitelmien mukaan tässä mennään. Samalla toivoin koko ajan hiljaa mielessäni, että toivottavasti se jo seuraavasta risteyksestä kääntyy eri suuntaan. Lopulta taakse laskeutui hiljaisuus ja minä sain maineeni tällä kertaa säilytettyä. Ja keskisykkeen pidettyä suunnitelluissa rajoissa.

You Might Also Like

0 kommenttia