Kerro, kerro Garmin, ken on maassa nopein

Paljonko oli watit, minkä verran tuli nousumetrejä, mitä oli keskisyke, kuinka suuri oli askeltiheys jne. Treeneissä ei taida enää olla mää...

Paljonko oli watit, minkä verran tuli nousumetrejä, mitä oli keskisyke, kuinka suuri oli askeltiheys jne. Treeneissä ei taida enää olla määrettä, jota ei jollain vehkeellä pystyttäisi mittaamaan. Garmin, Polar ja Suunto ovat kuin piipittäviä mini-valmentajia, jotka syöttävät jatkuvaa palautetta treenaajan suorituksesta. Itse ostin joskus vuonna nakki ja neppari ensimmäisen sykemittarini. Juoksutreeniin se toi uusia oivalluksia ja oli ehkä se suurin syy, miksi aloin tykätä juoksemisesta. Enää ei tarvinnutkaan aina mennä verenmaku suussa ja surina korvissa, vaan mittarin lukemien seuraaminen ikään kuin antoi hyväksynnän mennä riittävän hiljaa. Muutamaa vuotta myöhemmin GPS-toiminnolla varustettu mittari toi treeniin vielä vähän lisää seurattavaa. Muistan edelleen täsmälleen sen kohdan, jolloin lenkillä napsahti ensimmäinen 3:lla alkava kilometri näytölle. Sittemmin seurattavien numeroiden määrä on vaan jatkanut kasvuaan. Omalla kohdalla ehkä pyöräilywattien tarkkaileminen on ollut se viimeisin kiinnostava uutuus. Ja toisaalta myös äärimmäisen nöyryyttävä kokemus; watit kun eivät koskaan ole riittävän korkeat. Tätäkin asiaa voi tietenkin jalostaa vaikka kuinka pitkälle, esim. seuraamalla tietyn matkan keskiwatteja tai wattilukemaa per painokilo. Mutta mun kiinnostukseni loppuu melkoisen pian ja ne kerrat, kun olen jälkikäteen ladannut yksityiskohtaiset treenitiedostot tietokoneelle on laskettavissa yhden käden sormilla. Voin myöntää ikävöiväni aikoja, jolloin ainut lenkin mittaamiseen tarvittava laite oli uuniluukussa hohtava kello, josta näkyi lenkille lähtö- ja paluuaika. Joskus tuntuu, että numeroiden tuijottaminen pilaa muuten onnistuneen lenkin. Vaikka vire olisikin hyvä, syke saattaa olla poikkeuksellisen korkea ja vauhti hidas. Mulle urheilussa on edelleen kaikista tärkeintä on ne treenin tuomat fiilikset: tuliko hiki, katosiko harmistus, onnistuitko pätkimään työmatkapyöräilijän, oliko treenieväät kohdallaan jne.

Tunnelmakuva.


Omasta kropasta näyttäisi olevan saatavilla enemmän reaaliaikaista dataa, kuin mitä monella yrityksellä on toiminnastaan. Ja lisäksi yritysmaailmassa raportteja esimerkiksi kokonaismyynnistä tai prosessin suoritustehosta on usein saatavilla vasta kuukauden päästä. Kuinka kiinnostavaa olisi saada lenkkidatansa vasta viikkoja jälkikäteen? En ole oikein päässyt jyvälle, mistä moinen viehätys omien ruumiillisten toimintojen seuraamiseen johtuu. Sekin askarruttaa, ovatko mittarit siirtyneet rengin-roolista isänniksi. Välillä tuntuu, ettei treeniä edes tapahtunut, jos siitä ei ole saatavilla dataa ja olo on lenkillä ilman mittaria lähes alaston. Nousujohteisessa, tavoitteellisessa treenaamisessa ja oman kehityksen seuraamisessa treenien historiatiedolla on tietenkin ehdottomasti paikkansa, mutta itse ainakin tarvitsen edelleen niitä lenkkejä, jolloin haiseva sykevyö jää lavuaarin reunalle ihmettelemään.

Lumi tuli.

You Might Also Like

0 kommenttia