Syö pullaa ja juo kuravettä päälle

Yleensä sunnuntaisin on pullapäivä. Korvapuusti aamukahvin kanssa ja energia pitkillä lenkeillä on taattu. Nyt sattui kuitenkin niin, että ...

Yleensä sunnuntaisin on pullapäivä. Korvapuusti aamukahvin kanssa ja energia pitkillä lenkeillä on taattu. Nyt sattui kuitenkin niin, että yksinäinen pullanpalanen oli jäänyt viikonlopulta kummittelemaan ja ahneuksissani tietenkin vetäsin sen maanantaiaamuna huiviin. Virhe! Uintitreeneissä vehnäjauhopommi vielä toimi jollainlailla ja buustasi yhteen syksyn parhaimmista uinneista. Myöhemmin edessä oli kuitenkin vielä (sisä)pyörätreeni, joka osoittautui yhdeksi pahimmista, jota mun eteen on laitettu. Homman nimi oli tiivistettynä se, että koko treenin ajan pidetään yllä kohtuullisen kovaa perustehoa, josta sitten ylikovan kadenssin kautta nostetaan hetkittäin merkittävästi tehoja. Paperilla treeni ei ehkä näytä kummoiselta, mutta jutun juoni käy kyllä selväksi parin ekan toiston jälkeen. Hetkenkään helpostusta ei saa, eivätkä hapot siis missään vaiheessa pääse kunnolla poistumaan reisistä. Vähitellen jalat kangistuu, niihin sattuu ja oksennus nousee kurkkuun. Ja arvasitte oikein, tuo oksetus maistui suloisesti kanelille ja kaardemummalle. Korvissa soiva AC/DC kiteytti asian osuvasti: I'm on a highway to hell. No, ehkä dramatisoin ihan vähän, mutta tiukka setti se oli joka tapauksessa. Koko loppupäivän jalat menivät hapoille pelkästä kyykistymisestä.

Tällä viikolla on kiusattu reisiä.


On muuten sitten kelejäkin pidellyt taas. En tiedä miksi ihmiset intoilivat viikonloppuna sataneesta lumesta, tiesihän sen, että harmiksi se vielä muuttuu. Pahimmillaan mustaksi pääkallojääksi tai parhaimmillaan joka paikkaan tunkevaksi, kuraiseksi, kylmäksi loskaksi. Onneksi tällä kertaa sulamisprosessi oli vikkelä ja jo yön aikana jäiset pyörätiet olivat muuttuneet suliksi sepelibaanoiksi. Näitä baanoja minä ja maasturi lähdettiin aamulla kiertelemään. Oli taas niitä lenkkejä, kun sitä kiitteli itseään onnistuneesta harrastusvalinnasta. Jos taivaalta tihuttanut jäinen sade ei vielä kastellut tarpeeksi, niin tiestä sinkoileva kuravesi sen viimeistään teki. Kotiin päästyä näytin lähinnä Miss Mutapaini -kilpailun finalistilta. Oli kylmä, märkä ja pissahätä. Ja tietenkin sillä hetkellä kun hamusin kohti vessan ovea, jumiutui ajotakin vetskari kiinni. (Asiasta tietämättömille kerrottakoon, että pyöräilyhousuissa on keskimäärin aina henkselit, joten naishenkilöille pusikkopysähdykset on varsinkin näin kylmillä keleillä aika mahdoton tehtävä.) Kun siinä istuin epätoivoisena ja kuraisena eteisen matolla mielessä kävi jo soittaa palaverissa istuvalle miehelle puhelu, että täällä se vaimosi kohta laskee allensa. Tällaista glamouria se triathlon-harjoittelu välillä tarjoaa.

Miss Kurapöksy

You Might Also Like

0 kommenttia