Banaania Wattbike-apinalle

Ulkona arktiset lukemat ja triathlonistilla pitkä treeni ohjelmassa, mitä siis tehdä? Maastopyöräilyyn kipuraja alkaa mennä siinä 10-15 ast...

Ulkona arktiset lukemat ja triathlonistilla pitkä treeni ohjelmassa, mitä siis tehdä? Maastopyöräilyyn kipuraja alkaa mennä siinä 10-15 asteen hujakoilla, sitä kylmemmässä hommassa ei oikein enää ole mitään järkeä ja pahimmassa tapauksessa palkkiona on joku kuolemantauti. Juosta voisi joo, muttei sitäkään oikein tuntitolkulla viitsi tehdä. Sauvakävely on periaattessa jees, mutta uskokaa tai älkää, teen sitä yleensä semmoisella intesiteetillä, että parin tunnin jälkeen alkaa olla kaikki paikat kipeät. Sauvakävelyn läheinen sukulainen on tietenkin hiihto, mutta sen lajin pariin mua ei saa kun lahjomalla, uhkailemalla tai kiristämällä. Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jää siis sisäpyöräily trooppisessa ilmastossa omassa alakerrassa. 

Sisäpyöräilyyn tuli uutta intoa, kun meille muutti syksyllä Wattbike alias "The Pain Master", kuten mä sitä kutsun. Wattbike ei ole mikä tahansa kuntopyörä, vaan siinä polkutuntuma on melko lähellä oikeaa pyöräilyä ja lisäksi pieni näyttö kertoo sulle jatkuvasti vaikka minkämoista tietoa suoriutumisestasi. Itsellä ainakin trainerilla treenaaminen meni helposti pelkäksi ajeluksi, kun taas Wattbikella tulee tehtyä tehokkaampia ja tavotteellisempia treenejä. Asialla on tosin myös kääntöpuolensa, koska harvassa treenissä olen kokenut samanmoista tuskaa, kun Wattbikellä. Kun tiettyjä watteja on määrä pitää yllä, siinä ei hirveästi ole mahdollisuuksia nousta välillä pystyasentoon puhaltelemaan ja viheltelemään. Armotonta touhua.

Kohtuu ankeat on maisemat.

Tämänpäivän treeniä ei onneksi tehty tuska-teemalla, vaan pyörittelin 120 kilometriä kevyesti keskisykkeellä 128. Jonkun mielestä tietty tuommoinen vajaa 4h seinän tuijottamista vastaa jo melkoista kärsimystä. Mutta ehkä mä olen luonteeltani sen verta yksinkertainen, että sain ajan kulumaan suht sukkelaan. Mitään visuaalista viihdykkettä ei ollut, koska en moiseen pysty keskittymään, eli meitsi ei treenatessa tsiikaile Kauniita ja Rohkeita, jääkiekkoa tai Havaijin kisavideoita. Mutta onneksi maailmassa riittää musiikkia. Fiiliksen mukaan se voi olla Jari Sillanpäätä, Manowaria, Cheekiä tai  kestosuosikki AC/DC:tä. Jos edessä on tiukempi treeni, niin silloin ei mitkään Satulinnat auta, vaan vaaditaan kunnon gansta-räppiä. Sillä pakkohan sitä on vetää kovaa, kun räppäri suoltaa hävyttömyyksiä korviin.


Tänään myös huolto toimi moitteettomasti ja kertaakaan en joutunut nousemaan pois pyörän päältä. Vesipulloa täytettiin käskystä ja kun valitin nälkää, eteen tuotiin banaani ja konvehtirasia. Oon yrittänyt keksiä menekkiä joulusta jääneille suklaille ja nythän ne pääsivätkin hyvään hyötykäyttöön triathlon-apinan eväänä.

Evästä.





You Might Also Like

0 kommenttia