Sardiinin piilotusta

Täällä vietetään taas auringonottopäivää. Maspalomaksessa on ollut nyt viikonloppuna karnevaalien huipennus ja tänään ne käsittääkseni haut...

Täällä vietetään taas auringonottopäivää. Maspalomaksessa on ollut nyt viikonloppuna karnevaalien huipennus ja tänään ne käsittääkseni hautaavat siellä sardiinin hiekkaan. Sitä ennen on tietenkin kaikenlaista tanssia, laulua ja sardiini-poloisen silittelyä. Saarella on aivan valtavasti porukkaa. Pyöräilijöitä myöskin. Kaikilla niillä tuntui tänään olevan tempotreeni Sorian solassa ja pitihän sitä vähän hypätä kyytiin vauhtia kokeilemaan, vaikka maisemalenkillä olinkin. Ihan vaan vaikka sen takia, kun miehet alkaa niin hämmentyneinä vilkuilla taakseen, kun pysyn niiden perässä. 

Santa Lucian kaupassa sai palvelua myös Suomen kielellä.
Eilen kävin juoksemassa vähän pidemmän lenkin. Maspalomaksen ja Meloneraksen ympäristössä kiemurtelee pääasiallisesti kai pyöräilyyn (siis semmoiseen kauppa- ja turistipyöräilyyn) tarkoitettua rauhallista baanaa useamman kilometrin verran. Baana sopii loistavasti juoksutreeneihin, jollei ehdottomasti halua juosta melkoisen ruuhkaisella rantakadulla ja väistellä ihmiskeiloja. Reitillä oli ruuhkaa, kun siellä oli useampi lajitoveri treenaamassa. Jo kauempaa näin, että nyt tuolla vetää joku porukka hirmuista vauhtia, eikä kyseessä ollut mikään paikallisen triathlonseuran leppoisa lauantaiharjoitus.  Porukalla oli meneillään joku mega-super-multi-duathlon, sillä hyppäsivät juoksun jälkeen palmun alta suoraan pyörien päälle ja toistivat samaa rutiinia useamman kierroksen verran. Yhden heistä tunnistin jopa nimeltä: Mary Beth Ellis on useamman vuoden kilpaillut aivan korkeimmalla huipulla  ja esimerkiksi viime vuonna voitti maailmanmestaruuden triathlonin pitkällä matkalla Ruotsissa. Palmun alla vaihtopaikalla menoa valvoi hänen valmentajansa, tämä herra Brett Sutton, josta kirjoittelin jo viimeksi. Kovassa seurassa siis lähdin pistämään tossua toisen eteen ja voitte olla varmoja, että meikäläisen juoksuryhti sitten ihan viimesen päälle koko ajan.

Pinkki penkki.
Reilun kympin olin ehtinyt hölkötellä, kun takaa alkoi kuulua askeleita. Joku ajoi mua kiinni kovaa vauhtia. Nopea vilkaisu taakse osoitti askeleiden kuuluvan tälle Mary Bethille. Eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa, kun nostaa omaa vauhtia "hieman" yli speksien. Muutama sata metriä riemua kesti, ennen kuin mut saavutettiin. Mutta hetken se malttoi pysyä peesissä, kunnes pinkaisi ohi vaihtopaikalleen. Kova oli vauhti ja keskittyminen, sen näki ilmeestä ja kuuli hengityksestä. Tuli omaan treeniin hirmuisesti buustia noin huippukuntoisen porukan menon seuraamisesta. Teinkin yhden parhaimmista juoksutreeneistä pitkiin aikoihin. Tänään on sitten voinut hyvillä mielin laiskotella. 
Lenkkareiden lepopäivä.

You Might Also Like

0 kommenttia