Tri-Sutto

Aamu alkoi uinnilla maauimalassa, jossa oli jo heti ysiltä täysi rähinä päällä ja kaikki pyörätelineetkin täynnä. Luonnollisesti triathloni...

Aamu alkoi uinnilla maauimalassa, jossa oli jo heti ysiltä täysi rähinä päällä ja kaikki pyörätelineetkin täynnä. Luonnollisesti triathlonisti aloittavat aamunsa vedessä. Viriteltiin siinä lättäreitä altaan reunalla, ja meinasin tipahtaa veteen, kun mies alkaa supista, että onko tuo Brett Sutton. Aika vähän tunnen tai jaksan olla kiinnostunut "alan" kuumista nimistä, mutta Tri-Sutto on jäänyt mieleen ja tyypin ajatuksissa sekä valmennusfilosofiassa on jotain kiinnostavaa. Jostain luin mm. että hän aikoinaan lukitsi Chrissie Wellingtonin huoneeseensa juuston ja jäätelöiden kanssa, kun tyttö alkoi kuihtua liikaa ennen tärkeää kilpailua. Sutto on myös ristiriitainen hahmo, jonka väitetään polttaneen useamman urheilijan loppuun äärimmäisen vaativalla asenteellaan. Mutta toisaalta valmennussuhde on aina kahden kauppa ja vaatii toimiakseen oikeanlaiset vastaparit. Tietyntyyppiset yltiökuuliaiset ja suorituskeskeiset persoonat on varmasti helppo polttaa loppuun, jollei valmentaja osaa oikeassa kohtaa löysätä ohjaksia. Valmentajan ja urheilijan välisestä suhteesta riittää enemmänkin pohdittavaa, mutta se jääköön tuonnemmaksi, sillä tässä palmun alla ei jaksa mietiskellä turhan vakavia. Halusinpahan vaan tulla hehkuttamaan julkkis-bongaustani. Ehkäpä jos vielä törmään herraan uudemman kerran, uskallan avata suunikin.

Elo täällä on sujunut mukavasti ja viime kertaisten avainkommelluksien jälkeen mitään isompaa sählinkiä ei ole ollut. Maanantaina tosin uimalasit räjähtivät keskellä rataa naamalle kuin Jani Sievisellä aikoinaan ja seuraavan yön näin asiasta toistuvia painajaisia. Tänään vietetään "auringonotto"-päivää ja kerätään voimia huomiseen triathlon-harjoitukseen.

Laiska-triathlonisti auringossa.

You Might Also Like

0 kommenttia