Tri122 Lanzarote ja kadonneen Chipin metsästys

Kun syksyllä tätä reissua varasin, mulla oli kuningasidea ajoittaa se niin, että pääsen osallistumaan Lanzarotella järjestettävään Tri122-k...

Kun syksyllä tätä reissua varasin, mulla oli kuningasidea ajoittaa se niin, että pääsen osallistumaan Lanzarotella järjestettävään Tri122-kisaan. Kesken kovimpia treenitohinoita tietenkin. Kisassa on pidempi (2-82-20) ja lyhyempi vaihtoehto (1-50-10), joista sentään älysin valita lyhyemmän version. Pidin tärkeänä, että ehdin saada alle edes yhden kisastartin ennen kevään tärkeämpää karkeloa.

Lähtökohdat eivät olleet mitenkään optimaaliset. Torstaina myrkyssä ajettu pitkä pyörälenkki söi energioita ja väsytti jo valmiiksi alkuviikon temuamisesta väsyneitä lihaksia. Ajattelin perjantain keventelyn kuitenkin tekevän ihmeitä ja sikeästi (!) nukutun yön jälkeen lähdin hyvillä fiiliksillä kohti Costa Teguisea. Nythän mulla olisi kerrankin porukkaa auttamassa hyvän triathlon-harjoituksen tekemisessä. 
Las Cucharas.

Kisa-alue oli kivan kompakti ja fiilis "kyläkisamaisen" rento. Muodollisuudet sujui nopeasti ja ehdin rauhassa katsoa pidemmän matkan lähdön ja jopa vähän verraillakin. Märkäpukua päälle pukiessa vähän ihmettelin parhaat päivänsä nähneen ajanotto-Chipin nilkkanauhaa, joka repsotti ikävästi. Tämä nilkkaan kiinnitettävä vehje on siis yleinen käytäntö kisoissa ja olen onnistuneesti moista käyttänyt lukuisia kertoja asiaa enempää murehtimatta. Tosin olen joskus leikilläni ajatellut, että jos kisa tuntuu menevän ihan häneksi, viskaan koko härvelin jorpakkoon.

Olin jättänyt kisainfon väliin, kun keskimäärin kisakäytännöissä ei enää mitään yllätyksiä tule. Jouduin lähtöalueella siksi tekemään kyselytutkimusta, että mitenköhän uintireitti mahdollisesti sopisi kiertää. Samalla alkoi valjeta, että me leidit taidetaankin lähteä kokonaan omana porukkanamme. No olihan meitä hurjat 10 kappaletta siinä. Aikamoista mamoilua sanon mä, äijien sekaan vaan. 

Pitkän pätkän nopein mies.
Lähdön aika tuli ja lähdin ronskisti eturivistä (okei, meitä oli yhteensä ehkä kaksi riviä) ja mielestäni aika rähinällä vielä. Mutta ilmeisesti en sitten riitävän kovaa kuitenkaan, kun kahteen kärkiuimariin tuli hetkessä monta kymmentä metriä eroa. Tästä hyvästä loppupätkä meni soolouinniksi, enkä oikein saanut lyhyen matkan vaatimaa kovempaa uintivauhtia päälle. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin suunnistin sentään luotisuoraan, enkä hätkähtänyt melko julmana vellovia aaltoja.

Oli synkkä ja myrskyinen aamu.
Pyörän päälle päästyä oli selvää, että tänään olisi valmentajani käyttämää ilmaisua lainatakseni #eimihinkään-päivä. Reidet oli tönköt ja tehoja irtosi niin vähän, että varmaan mummotkin olisi menneet kauppareissullaan ohi. Koko pyöräosuuden ajan fiilis oli kuin olisin perus pk-lenkillä ollut. Kisan reitti sisältää tyypillisen kattauksen Lanzarotea; vastatuulta, pitkää nousua sekä hurjapäisyyttä vaativia laskuja. Ylämäissä sentään jaksoin vähän innostua ja vasta viimeisellä 10km löysin ajoon  vähän kovuutta. Niin, ja matka oli itse asiassa melkein tasan 60km ilmoitetun 50km sijaan. Pikku yksityiskohta, joka olisi ollut kiva tietää etukäteen.

Juoksuvaihtoon pamautin melko lannistuneena ja fiilis laski entisestään, kun huomasin ajanotto-Chipin puuttuvan nilkasta. Tarkistin varmuuden vuoksi märkäpuvun lahkeet, mutta turhaan. Ilmeisesti se oli tippunut jo uinnin aikana. Yritin selittää tilannetta kisanjärjestäjille, mutta yhteisen kielen puuttuessa asia ei edennyt. Päätin kuitenkin lähteä juoksemaan, vaikka sitten ilman tulosta, saisinpahan oman treenini edes tehtyä. Ihmettelin vähän, kun joku tyyppi tuli siihen rinnalle fillarilla, kunnes tajusin, että pyörän edessä lukee "First Female". Jumankekka, meitsihän on oikein pyöräsaattueessa. Tunnelmat parani vähän, mutten silti löytynyt juoksuunkaan juuri mitään kovuutta ja taisin lönkötellä vähän liikaa mukavuusalueella. Juoksureitti kulki sikin sokin rantakadulla hölmöjen turistien seassa, joten pyörä-escortti oli hyvä apu suunnistamisessa. Sanon hölmö turisti siksi, koska kuulin esim. erään suomalaisen huutavan, että: kato, nyt ne on jättäneet pyörät jonnekin.

Järjestäjiltä sai tietoa imevän sienen.
Maaliin sain juosta nauhan läpi yleisön hurratessa ja kuuluttaja pyysi heti haastatteluun. Chipin puuttuminen alkoi harmittaa entistä enemmän ja tunsin itseni vähän huijariksi, mutten edelleenkään saanut ketään oikein ymmärtämään tilannetta. Turhautuneena omaan suoritukseen, keräsin kamani ja hipsin vähin äänin autolle. Loppujen lopuksi ei ole juuri väliä, mitä tulosluettelossa seisoo. Sain yhden treenipäivän tehtyä ja nyt niitä olisi vielä viikon verran edessä. Ja opin tästä lähtien pitämään oman nilkkaremmin Chipsiä varten mukana. 
Mitalin sai Chipitönkin.

You Might Also Like

0 kommenttia