Jos metsään haluat mennä nyt

Kaikenlainen mindfulness, meditointi, retriitit ja Luoteis-Kiinan pitsinkutoja munkkien tmv filosofian noudattaminen tuntuu olevan hirmuise...

Kaikenlainen mindfulness, meditointi, retriitit ja Luoteis-Kiinan pitsinkutoja munkkien tmv filosofian noudattaminen tuntuu olevan hirmuisen suosittua nykyään. Trendin ympärille on syntynyt oikein oma busineksensa ja ammattikuntansa, eli käytännössä ihmiset ovat valmiita maksamaan siitä, että joku käskee heitä välillä irrottautumaan yleisestä hälinästä ja Some pörinästä ja vaan olemaan hiljaa itsekseen. Asiaa funtsiessa tajusin, että mulla on harvase päivä retriitti, joka ei maksa mitään. Siihen tarvitaan vaan maastopyörä (tai lenkkarit) ja hiljaiset metsäpolut. 

Kimalainen ja rentun ruusu.
Esimerkiksi viime viikolla oli aivan pöljän hieno kesäinen aamupäivä. Touhusin silloin Pirkkalan ja Lempäälän poluilla useamman tunnin ja kohtasin ainostaan yhden ihmisen ja yhden peuran. Huomaamatta uppouduin omiin ajatuksiini useammaksi tunniksi miettimättä yhtään ajankulua, sykettä, vauhtia, watteja tai kerättyjä kilometrejä. Tuo peuran kohtaaminen ainoastaan vähän häiritsi zen-tilaani. Pikkasen meinaan säikäytti, kun edestä pusikosta näkee kömpivän jotain karvaista ja kohtuu kookasta. Olin varma, että karhu siellä kahistelee ja meikäläinen päätyy kohta sen brunssipöytään. Peura oli kohtaamisesta vähintään yhtä hämmentynyt, eikä alkuun osannut käsitellä tätä pyörillä liikkuvaa ilmestystä ollenkaan. Siinä me tuijotettiin toisiamme, kunnes peuralla petti pokka ja se katosi käpälät (vai onko peruralla kaviot vai kenties sorkat) vilkkuen takaisin pusikkoon.

The Peura (kuva Pixbaysta, olin liian täpinässä ottaakseni itse kuvaa).

Mutta metsään palatakseni. Jos ihmiset haluatte rauhoittua, niin menkää ihmeessä metsään. Ottakaa vaikka evästä reppuun ja istukaa välillä kannonnokkaan fiilistelemään. Musta tuntuu, että jengi on nykyään aika onnistuneesti vieraantuneet luonnossa liikkumisesta ja siksi niitä tarvii ohjata ja opastaa hiljentymään. Mä kun taas olen melkein puolet elämästäni asunut siellä missä sinivuokot kukkii ja sudet ulvoo, niin säännöllinen metsään katoaminen ja siitä voiman ammentaminen on ihan itsestäänselvyys. 

Lisää kukkia.

Parhaita muistoja lapsuudesta on, kun lähdettiin perheen kanssa koko päiväksi puusavottaan ja mä leikin siellä maailman hienoimmassa, kaatuneen puun ja kivien muodostamassa prinsessalinnassa sillä aikaa kun porukat raivasi ryteikköä. Tähän liittyen, jossain oli aivan lähiaikoina uutinen, kuinka suomalaiset lapset ja nuoret on täysin kuutamolla kaikissa luontoon liittyvissä asioissa. Enkä yhtään ihmettele. Kun ainut hyväksyttävä viihde kun tuntuu olevan isomman tai pienemmän näytön tuijottaminen, niin onkos se ihme etteivät erota horsmaa kanervasta. Ja kai ne kävyn nähdessään ihmettelee, että mistä tää menee päälle.

Tämän postauksen kuvathan on kun suoraan Ylen luontoillasta.

You Might Also Like

0 kommenttia