Kukkia

Kukkia-triathlonissa katkesi lähes kolmeksi kuukaudeksi venynyt tauko triathlon-kisoissa. Rutiinit oli vähän hukassa ja hermoilin ja hösäsi...

Kukkia-triathlonissa katkesi lähes kolmeksi kuukaudeksi venynyt tauko triathlon-kisoissa. Rutiinit oli vähän hukassa ja hermoilin ja hösäsin edellisenä iltana tavaroiden kanssa kuin ensikertalainen. Yöllä näin kummallisia unia, mm. joku sanoi, että minun on nukuttava 100km 200 watilla, jotta voin osallistua kisaan. Mutta oikeastaan aika kiva pitkästä aikaa kokea semmoista tervettä, innostunutta jännitystä yltiöpäisen panikoimisen sijaan.

Viikolla sivistimme itseämme kulttuurilla.

Kukkia on edelleen yksi mun suosikkitapahtumista, jossa on vielä nähtävissä se, mitä triathlon on parhaimmillaan; kesäistä kuntoilua hyvällä mielellä ja rennolla otteella. Mukana on paljon tavallisia kuntoilijoilta, joille varusteilla ja wateilla ei ole niin väliä ja jotka ehtivät noutaa kisanumeron vielä 2 minuuttia ennen uinnin starttia. Monissa kansainvälissä kisoissa tätä aitoa tunnelmaa ei valitettavasti enää ole ja loputon kilpailuhenkisyys sekä kaupallistuminen on tuonut lajiin kieroutuneita piirteitä.

Tein aamulla valmistelut kerrankin oppikirjan mukaan. Heräsin riittävän aikaisin, söin hyvin, venyttelin ja ehdin tehdä juoksuverrankin. Olen jo seonnut laskuissa sen suhteen, kuinka monen viikon kovan treenijakson kisaa edeltäneet kolme kevyempää päivää katkaisivat. Vaikka olo tuntui pikkasen flegulta, melkein jo silti odotin, että pääsee kiusaamaan itseään. Valmennusjohdon ohjeena oli panostaa erityisesti kovaan juoksuun, johon Kukkia tarjoaa sopivan mäkisen reitin.

Ei ollut tungosta vaihtoalueella vielä.

Uinnissa kisastarttien puutteen huomasi ja olin lievästi sanottuna ruosteessa. Ensimmäisten parin sadan metrin ihmettelyn jälkeen sentään skarppasin, eikä koko hommaa mennyt pelkästään lumpeiden kalasteluksi. Bongasin tiuhasti potkivat kilpauimarin jalat ja pakotin itseni pysymään siinä peesissä loppuun saakka.

Tyyntä ennen starttia.

Pyöräosuudelle kalustovalinta oli osunut maantiepyörään reitin sisältämän sorapätkän takia. Hyvää reeniä joutua välillä pyörittämään kunnolla. Reidet tuntuivat alusta pitäen niin voimakkailta ja freeseiltä, etten muista koska olisi kisapäivälle sattunut näin täydellinen vire. Tehot oli korkealla ja syke suhteessa niihin matalalla. Pitkän matkaa ajelin sooloajoani, morjestelin kauppamatkalla olleelle papparaiselle ja väistelin jotain meidän kissan kokoista koiraa. Reitin loppupuolella oli vähän säätöä, joka hidasti keskivauhtia melkoisesti, mutta muutoin olin ajoon todella tyytyväinen. Aika paljon enemmän olisi vielä ollut varaa laittaa ketjua kireämmälle.

Juoksu lähti kulkemaan heti ekasta kilometristä lähtien, eikä rouvalla siis ollut mitään syitä päästää itseään helpolla. Happi kulki ja tekniikka pysyi kasassa. Ylämäissä jaksoi painaa ja alamäissä sekä tasaisella oli helppo kiristää vauhtia. En antanut itselleni mitään pakoreittejä tyyliin; reitti on niin mäkinen, että ylämäissä saa vähän löysätä tai että kilsa ennen maalia saa jo himmailla, kun takaa ei tule ketään. Tykitin tasaisen tappavasti loppuun saakka ja maalissa hehkuin semmoista triathlon-intoa, ettei ihan heti tule mieleen vastaavaa hetkeä.

Kyläkisan tunnelmaa parhaimmillaan.

You Might Also Like

0 kommenttia