Totaalikatkeaminen Hanna-Maria Seppälän seurassa

Viime viikkoisen puolimaratonin jälkeen ei juuri palauteltu, vaan koko mennyt viikko oli kohtuullisen tiukkaa settiä. Torstain mäkijuoksuss...

Viime viikkoisen puolimaratonin jälkeen ei juuri palauteltu, vaan koko mennyt viikko oli kohtuullisen tiukkaa settiä. Torstain mäkijuoksussa reisi painoi ja treeni teki tehtävänsä, kun viimeisillä kierroksilla joutui juoksuasentoon- ja tekniikkaan keskittymään kuin täydenmatkan viimeisillä kilometreillä. Lähdin sihti kohtuullisen luottavaisena samana iltapäivänä uintitreeneihin. Nopean lounastauon ja hetken hetken viltin alla lämmittelyn (oi Suomen kesä) jälkeen kroppa kyllä vähän uivahti ja antoi viitteitä siitä, että mihinkään täyteen rähinään se ei olisi valmis. 

Vähän ovat säät sentään suosineet mökkilaiffii.

Uimahallin pukkarissa oli tutun näköinen tyttö, jonka leveät selkälihakset kiinnittivät huomion. Vasta kun marssittiin vierekkäisille radoille, tajusin että kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa kuntouimari, vaan itse Hanna-Maria Seppälä. Alettiin jutella ja hän kommentoi mulle, että taidan vartalon mallista päätellen olla triathlonisti. Teki mieli sanoa, että ootas kun näet mun uinti-räpiköintiä, sitten ainakin voit olla asiasta varma. Mutta aikamoiseen seuraan jouduin siis ja ylivoima oli melkoisen suvereenia, sillä taisi Hanna-Maria vetää potkuilla samaa vauhtia, kun minä kaikilla mahdollisilla uintileluilla varustettuna. Mulla oli ohjelmassa 30*100m ja ensimmäiset 10 oltiinkin vielä hyvässä vauhdissa. 15 kohdalla alkoi kuitenkin näyttää siltä, että noutaja on aivan nurkan takana. 20 kohdalla tiesin ettei mitään olisi kohta enää tehtävissä ja 24 kohdalla oli pakko lyödä hanskat.., ei kun lättärit tiskiin. Ehkä ekaa kertaa ikinä mielessä kävi ajatus siitä, että saatan tarvita kuljetuksen pois keskeltä 50m rataa. Ylävartalosta loppui totaalisesti voima ja ojenta-olkapääosastolla ei tapahtunut yhtään mitään. En saanut itseäni enää edes hapoille vaan lähinnä kelluttelin pulliksen kanssa ja odotin, että ajelehdin hallin virtauksien mukana toiseen päätyyn.

Mäkitreeni on vaarassa lipsua munkin syömiseksi.
Onneksi lauantainen pitkä triathlon-treeni oli laadukasta menoa alusta loppuun ja palautti taas uskon tekemiseen. n. 2000m uinnin päälle, 100km pyörää alta kolmeen tuntiin ja loppuun rennosti 20km juoksua vähän alle 1h30min. Sunnuntaina vielä 150km maisemalenkki ja varmaan ekaa kertaa ikinä maltoin pitää myös tempopyörällä menon riittävän kevyenä. Tosin loppuun ajoin ukkosrintamaa karkuun kuin riivattu ja kympin ”tempo” taittui lievään myötätuuleen melkein 40km/h keskarilla.

Ei paljon ole ehtinyt kukkia haistella viime aikoina.

You Might Also Like

0 kommenttia