Ui, pyöräile, ui, pyöräile...

Kaltaiselleni pidemmän linjan triathlon-konnalle on vaikeampaa keksiä uudenlaisia ärsykkeitä antavia treenejä, siis semmoisia, jotka pistäv...

Kaltaiselleni pidemmän linjan triathlon-konnalle on vaikeampaa keksiä uudenlaisia ärsykkeitä antavia treenejä, siis semmoisia, jotka pistävät pakan sopivasti sekaisin. Mutta niin vaan kävi eilisessä tripla uinti-pyörä -yhdistelmässä. Yhdistelmätreeneissä sinällään nyt ei ole mitään uutta, nehän ovat yksi tärkeä osa tri-harjoittelua, mutta tuppaavat yleensä painottumaan pyörä-juoksu -setteihin. Jos ja kun oikein reippaalle päälle satutaan, niin saatetaan sitä (kesäaikaan) vähän uida läpsytellä ennen pyörän satulaan hyppäämistä, mutta silloinkin siinä on monesti kaikenlaista kuivattelua ja haarojen rasvailua välissä. Kuitenkin ainakin itselle kisassa ensimmäiset kilometrit pyörällä ovat tukkoisia ja kestää hetken ennen kuin rähinän saa päälle, kun keho on ihmeissään yht'äkkisestä pystyasentoon siirtymisestä. Niinpä eilen tätä T1-tyyppistä fiilistä haettiin peräti kolmen toiston verran. Alla tunnelmat tiivistetysti.

Kesäiltaa parhaimmillaan.
Alkuun tietenkin vaihtopaikka kuntoon, varmistetaan että ulko-ovet on kiinni ja kissa sisällä. Iso huolenaihe oli, että vedän pannut juostessani pyörälle miehen ylisuuret crocsit jalassa... Ensimmäinen uintipätkä sujuu rennosti läpsytellessä, pyörän päällä reidet ovat ihanan tahmeat, eikä aineenvaihdunta tahdo lähteä käyntiin. Justiin kun alan päästä juonesta kiinni, kurvaan takaisin ”vaihtoalueelle” ja hyppään uudelleen järveen. Uinti tuntuu helpolta pyörän kanssa tappeluun verrattuna, mutta loppuu kovin pian ja kammenpyöritys kutsuu taas. Yhtään helpompaa ei ole tälläkään kertaa ja epäilen jo joutuvani luovuttamaan tavoitetehoista viimeisellä rundilla. Kolmannella kerralla ei ole uintikaan niin helppoa, kun alla on jo rasitusta. Tekniikkaan ja rentouteen joutuu keskittymään, jottei vauhtia tulisi haettua turhalla hakkaamisella ja kiemurtelulla, niin kuin mulla monesti on tapana tehdä. Yllättäen viimeisellä pyöräosuudella reidet päättävät nekin viimein herätä syväunestaan ja ajo alkaa tuntua vahvalta. Tavoitetehot tulevat helposti. Laskettelen viimeisen mäen virne naamalla ja kotiportilla jään vielä juttelemaan tutun kylänmiehen kanssa. Ihmettelee pyörää ja kyselee, ovatko profiilivanteet mahdollisesti metallia. Kerron siinä hiilikuidun saloista ja yhdessä todetaan, ettei tällä pyörällä ihan kauppareissulle viitsi lähteä.

Siinä ne odottavat uimaria.
Treenin loppuun oli vielä teoriassa helpolta vaikuttava osuus, eli parisen tuntia kevyttä ajoa. Kuinka ollakaan, ehdin siinä höpistessäni jo vähän kangistua ja uudelleen liikenteeseen lähdettäessä meno tuntuu lievästi sanottuna takkuiselta. Vastaan tulee pyöräilyä harjoitteleva pikku-poika, jota äiti avustaa kepillä työntäen. Sillä hetkellä mietin hartaasti, että moinen keksintö pitäisi ehdottomasti pystyä kiinnittämään myös aika-ajopyörään, olisi meinaan työntöapu ollut paikallaan. Yritän sitkeästi pitää kadenssia korkeana ja tunnin kohdalla ajo alkaa viimein maistua. Vielä ennen lenkin loppua sudenkorento lentää sisään avonaisesta paidan kauluksesta. Aika huikea aamupäivä.

Loppupäivä meni enimmäkseen pilviä katsellessa. Ja pihahommissa.

You Might Also Like

0 kommenttia