Elämäni Ironmanit - luukku 3

Tämän päivän "luukusta" paljastuukin melkoinen helmi. Ironman Lanzarote, Kanarian saaret Minulla ja Lanzaroten kisalla o...

Tämän päivän "luukusta" paljastuukin melkoinen helmi.

Ironman Lanzarote, Kanarian saaret

Minulla ja Lanzaroten kisalla on niin monimutkainen suhde, että vaikeahan tästä on objektiivisesti kirjoittaa, mutta yritetään. Tänään ollaan Kanarian saarilla, joka on siis se paikka, jonne tehdään Aurinkomatkoja ja jonne Frederick ja muut laskevat iskelmätähdet otetaan säälistä talvella esiintymään. Siinä missä Gran Canaria on saarisisaruksista se karnevaaleissa peppua hytkyttävä bilettäjä, on Lanzarote puolestaan vähän syrjäänvetäytyvä mököttäjä, jonka kauneuden ymmärtää vasta hetken tutustumisen jälkeen.

Pyöräreitin korkein kohta.

Matkustaminen: Keväällä suoria lentoja Lanzarotelle ei ole, kun lomalennot loppuvat. Euroopan kautta Norskilla tai Air Berlinillä pääsee yhdellä pompulla kohtuu kätevästi. Mutta pyörälaukun kanssa kannattaa olla tarkkana, muutaman kerran on joutunut kyseisten lentoyhtiöiden kanssa vääntämään, jotta mopon on saanut mahtumaan kyytiin myös. Majoitusvaihtoehtoja on paljon ja melko helposti tukikohdan saa varattua muutaman sadan metrin päästä kisamestoilta.

Sää: Lanzarotesta ei oikein voi puhua ilman, ettei puhuisi myös tuulesta. Siellä tyyni päivä on yhtä iso harvinaisuus, kuin se, että triathlonisti vetäisi treenin ilman Garminia. Hyvällä onnella kisassa on ”helppo” peruspäivä, jolloin tuuli vastaa Suomen semmoista tuulista keliä. Huonona päivänä saari suuttuu oikein tosissaan ja pyöräreitti muuttuu ihastuttavaksi vasta- ja sivutuulicoktailiksi. Tosin on siellä sitten myötäistäkin hetken matkaa, mutta vasta 120 kilometrin uuvuttavan taistelun jälkeen. Eikä siellä kyllä yleensä kylmäkään ole, joten hellejuoksuun kannattaa varautua.
Tästä laskeudutaan kohti Puerto del Carmenia.

Reitti: Uinti on kahtena kierroksena ja josseivät vieläkään ole ottaneet porrastettua lähtö käyttöön, niin painiksihan se menee ensimmäisellä suoralla. Muutoin selkeää etenemistä ilman turhia kääntymisiä.

Pyöräreitin profiilia ei oikein voi kuvata, se täytyy kokea. Nousumetrejä tulee muistaakseni se lähemmäs 3000 tai ainakin ihan riittävästi. Kun tähän yhdistetään vielä tuo aiemmin kuvaamani tuuli, niin kyllä sitä loppumatkasta kovempikin sälli toivoo, että taskusta löytyisi vielä muutama ylimääräinen nallekarkki. Mutta maisemallisesti reitti on mun mielestä yksi hienoimmista. Laavakenttien karu kauneus ja vuorien jylhät huiput vetävät hiljaiseksi joka kerta.

Juoksureitti on lähes tasaista taivallusta rantaviivaa nuollen. Alkuun matkan varrelle osuu näitä perinteisiä juottoloita punakoine turisteineen ja lähempänä kääntöpaikkaan juostaan ihan lentokentän vierustaa ja hyvällä tuurilla voi voi bongata nousukiidossa olevan RyanAirin. Tuulisuuteen kannattaa varautua juoksussakin.

Sitä karua kauneutta.

Kisalogistiikka: Toimii, koska kaikki on keskittynyt hyvin pienelle alueelle, kunhan ensin selviät kisarekisteröinnistä, joka siis tapahtuu toisella puolella saarta Club La Santassa.

Oho: Vielä ennen mun lopullista triathlon-eläköitymistäni minä ja saari otetaan vielä se viimeinen matsi, sen olen päättänyt.
Muutama pipopää.
Tuomio: 5 tähteä. Ei tälle oikein muuta voi antaa. Kaikesta huolimatta mun suosikkikisa.

You Might Also Like

0 kommenttia