Mäellä

Treeniohjelmaan ilmestyy aina silloin tällöin vähän erikoisempia treenejä ja yhden semmoisen parissa jumppasin täällä toissapäivänä. Paperi...

Treeniohjelmaan ilmestyy aina silloin tällöin vähän erikoisempia treenejä ja yhden semmoisen parissa jumppasin täällä toissapäivänä. Paperiin oli kirjoitettu pitkä juoksu, mutta jottei homma kävisi liian helpoksi, reitille piti etsiä joku mäki ja mielellään vielä riittävän pitkä. Täällä saarella on onneksi mistä valita. Tosin monet vuoristotiet ovat sen verta vilkkaasti liikennöityjä, että ihan joka paikkaan en jalkamiehenä lähtisi. Aivan Maspalomaksen nurkilta löytyy kuitenkin sopivan rauhallinen sola, joka alun hivuttavan, maltillisen nousun jälkeen muuttuu oikein kunnolliseksi serpentiinirinteeksi. Olen ajanut reitin pari kertaa pyörällä ja ihmetellyt, kuinka niin vähäiselle matkalle onkin saatu niin paljon kiivettävää.

Tämmöistä täällä.
Juomapullot viritettyinä ja geelit rintsikoissa suuntasin solaan melkein heti auringon noustua. Olin heittänyt hetki sitten kotimatkalle suuntaavan miehen Las Palmasiin ja pikkasen siinä alkuun tihrustin ikävääni ja sitä, kuinka mut jätettiin tänne yksin typerän pyörän ja typerien lenkkareiden kanssa.

Ensimmäiset pari kilometriä jaksoin murjottaa, mutta sitten keskityin vain ihmettelemään heräilevän solan aamua. Ilmassa leijui vielä paikoitellen sumua, jota auringon säteet vähän kerrassaan alkoivat pilkkoa. Hiljaisuuden rikkoi lenkkareiden tasainen napse ja äänihuuliaan aukovat kukot. Nousu jyrkkeni koko ajan ja samalla auringon paiste muuttui paahtavammaksi. Keskipäivään mennessä tuuleton sola olisi varsinainen hautomo. Mulla oli mielessä yksi kiintopiste nousun päällä, enkä juurikaan katsellut kelloa tai miettinyt matkan pituutta. Keskityin vain voimakkaaseen askeleeseen, hyvään juoksuasentoon ja oikeasti nautin tuosta reissusta ihan kympillä. Vaikka pidän ultrajuoksua keskimäärin vähän omituisena hommana, tällä lenkillä sain kiinni siitä fiiliksestä mikä ultraajilla varmaankin on, kun pystyvät sulkemaan pois olosuhteiden rasittavuuden ja matkan pituuden ja vaan keskittymään omaan etenemiseen.

Tästä matka alkoi.
Takaisinpäin tullessa vastaan alkoi tulla pyöräilijöitä ja jokaiselta sain iloisen tai vähintäänkin hölmistyneen tervehdyksen. Sillä taitavat juoksijat olla tuolla reitillä melkoinen harvinaisuus. Autolle saavuin jopa hieman etuajassa ja jouduin vetämään lyhyen sakkolenkin. Vasta pysähdyksissä huomasin lihaksiin hiipineen kangistumisen ja väsymyksen. "Onneksi" ohjelmassa oli juoksun päälle vielä lihaksia oikova pyörälenkki. Tässä vaiheessa vähän kyseenalaistin valmentajan huumorintajun. Rantatiellä auringonpaisteessa ja myötätuulessa ei kuitenkaan hirveästi voinut enää harmitella ja kämpälle palasikin harvinaisen tyytyväinen urheilija.

Käytiin dyyneillä leikkimässä turistia.

You Might Also Like

0 kommenttia