Talvipyöräilyn ilot (ja haasteet)

Tapahtui menneellä viikolla… Jaahas, jaahas, se olisi sitten maastopyöräilyä ohjelmassa. Pitänee odotella, että aurinko nousee, notta n...

Tapahtui menneellä viikolla…

Jaahas, jaahas, se olisi sitten maastopyöräilyä ohjelmassa. Pitänee odotella, että aurinko nousee, notta näkee ajella. Mitäs se pakkasmittari… -10° astetta näyttää. Rapsakka keli. Sattuipa sopivasti, että viikon kylmin päivä, kun pidempää lenkkiä olisi tiedossa. Mutta varustekysymys, suomalainen sisu jne...

Missä on värit, hä?
*Lähtee reippaasti keräilemään varusteita.*

Missäs ne kalsarit nyt olikaan. Jaa, pyykkitelineellä köllöttelevät. Ja sopivasti mytyssä vielä. Ei kukaan ole sitten viitsinyt oikoa niitä, etteivät olisi kosteat enää. Nyt vähän jännittää, mahtaako muulla varustuksella olla sama kohtalo.

Varustekasa kasvaa. Sukat, toiset sukat, aluspaita, villapaita, ajohousut, tuubihuivi (*2), kypärämyssy, sormikkaat ja lapaset. Ajolasit vielä ja vettä pulloon. Eiku, sehän piti lämmittää ensin, jos toivoo lenkillä oikeasti juovansa, eikä vaan tyydy imeskelemään jäähileitä.

Aletaas pukea sitten, johan tässä kohta vartti on tuhlattu. Aluskerrasto, välikerrasto, päällikerrasto, kauluri, pipo… Hirvee hiki, mutta valmista tuli. Ei helvetti, mutta nyt on sitten pissahätä. Uusiksi meni. * toistaa edellisen kohdan. *

Edessä on vielä se vaikein ponnistelu, eli talviajokenkien jalkaan laittaminen, plus ylikireiden töppösten vetäminen niiden päälle. Homma menee niin, että ensin seisaaltaan ujutan kenkälusikan kanssa jalan kenkään, varovasti kuitenkin, etten joudu kokonaan irrottamaan töppöstä. Sitten kellahdan lattialle istumaan ja kiskon hampaat irvessä töppösten varret ylös asti ja taiteilen vetoketjun kiinni. On tasan varma, että joka kerta tässä prosessissa sormeen tulee joku pieni haava tai ruhje, mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksensa eteen. Kun tämä vaihe on saatu loppuun, pyörin hetken aikaa liukkaalla lattialla ja mietin kuinka saan kammettua itseni ylös kankeat kengät jalassa. Yritän ensin (tuloksetta) "perse edellä" –taktiikkaa, kunnes saan käännettyä itseni kyykkyasentoon ja siitä puserrettua viimein ylös asti. Vilkaisen sykemittaria,124 näyttää. Pk:lla sentään vielä.

Aurinko armas.
Mitäs se kissa nyt huutelee, ruokkikohan sitä kukaan aamulla... Jos olen ihan hiljaa, ehkä se luulee, että olen lähtenyt jo. Odotan hetken, hikinoro valuu selkää pitkin. No ei se hiljene. Paras mennä tarkistamaan. Tumput pois kädestä, kenkiä en tasan enää riisu. Kissalle murkinaa kuppiin ja ehkä sitten viimein ovesta ulos.

Pyörä esille pyörävarastosta. Varmaan vähän ketjurasvaa tarttis. Missäs se… se on AUTOtallissa. Joka on lukossa. Jonka avain on sisällä. *Jupisee itsekseen ja menee takaisin sisälle.* Tumput pois. Kenkiä en tasan riisu, tulkoon vaikka kuraa sisälle.


Noin puoli tuntia on kulunut valmisteluiden aloittamisesta, kun viimein olen pyörän päällä. Kenkien pohjaan on tietenkin tarttunut valtavat lumipaakut, enkä saa klosseja kiinni polkimiin. Ensimmäiset kymmenen minuuttia lenkistä kuluu siihen, että paukutan raivolla popoja puhtaaksi lumesta. Onneksi sentään aurinko alkaa juuri nousta.
Kohta taas näissä maisemissa.

You Might Also Like

0 kommenttia